ilmakuva

ilmakuva

torstai 28. tammikuuta 2016

Rakkautta ja rajoja

Lapsi ja nuori tarvitsee rakkauden lisäksi myös rajoja. Siinä erittäin tiivistetysti eläkkeellä olevan vanhemman konstaapelin, Hannu Joren, sanoma. Luennoilla käsiteltiin paljon myös erilaisia vaaroja, joita nuoret voivat jokapäiväisessä elämässään kohdata sekä opastettiin tekemään hyvinvointinsa kannalta suotuisia valintoja. Yleisössä oli aika hiljaista, joten ilmeisesti aihe kiinnosti.
Päivällä luentoja pääsivät kuuntelemaan luokkien 4-9 oppilaat ja illalla on vanhempien vuoro.




Uinnit uitu tältä vuodelta

Neljä uintireissua on nyt takana ja se riittää tälle vuodelle. Pienimmät oppilaat pääsivät uimaan neljä kertaa ja osa luokista yhden tai kaksi kertaa. Kutoset ja kasit viettivät välivuotta. Alkeisryhmään ei enää jäänyt kovin montaa oppilasta, joten opetus onnistui mainiosti.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Pakkaskelit hyötykäytössä

Viikolla kolme koululla tutkittiin veden olomuotoja ja niiden muutoksia käytännössä. FyKe-opettaja Katin johdolla oppilaat hyödynsivät pakkaskelit ja jäädyttivät saippuakuplia sekä ihmettelivät, miten vesihöyry muuttuu härmistymisen seurauksena lumeksi.

Luistelua

Tämä talvi on ollut luistelukelien osalta huomattavasti edellistä parempi. Olemme päässeet jäälle ainakin tammikuussa. Sen takia monen oppilaan luistelutaito on selvästi kehittynyt. Silti myös vapaa-ajalla harjoittelu olisi hyödyllistä. Toivottavasti tulossa olevat plussa-kelit eivät tuhoa jäätä kokonaan.


torstai 21. tammikuuta 2016

Sohvia ja nojatuoleja käytäville

Viime viikolla koulun käytäville ilmestyi hieman mukavampia työskentelypisteitä, kun erityisopettajamme raahasi koululle useampia sohvia ja nojatuoleja. Toivottavasti ne tulevat hyötykäyttöön, eivätkä houkuttele oppilaita liiaksi ja viivästytä välitunnille siirtymistä.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Pannupitsaa

Kotitalouden valinnaisryhmän tuotos. Hyvältä näyttää ja ilmeisesti maistuikin.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Pulkat kovassa käytössä

Pulkat ovat olleet viime päivinä kovassa käytössä. Pulkkamäki saisi varmaan monen mielestä olla vähän isompikin, mutta kyllä ne välitunnit tuntuvat pienessäkin mäessä kuluvan mukavasti.