ilmakuva

ilmakuva

perjantai 22. joulukuuta 2017

Lukukauden päätös

Keskuskoulu vietti päätöspäivää joululaulajaisten merkeissä. Henkilökunta kiittää oppilaita ja huoltajia kuluneesta lukukaudesta! Kuvassa henkilökunta evakuoituna palokunnan toimesta, musiikkivarastossa loisteputken kondensaattori oli kärähtänyt.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Lumiukko

Isommatkin innostuu vielä rakentamisesta ja silloin tuloksena on jotain suurempaa.

Joululounas

Taas on se hetki vuodesta, kun päästään nauttimaan joulupöydän antimista. Samalla muistettiin kukin ja kiitoksin keittiöhenkilökunnan sekä siistijöiden arvokasta työtä.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Lumiukkokeli

Lumiukkoja on tänään noussut koulun pihaan kuin sieniä sateella. Myös mäenlasku on innostanut.

maanantai 4. joulukuuta 2017

perjantai 24. marraskuuta 2017

Torttukampanja käynnissä

Torttujenjakokampanja käynnistyi perjantaiaamuna n. klo 9 eri puolilla Kemiön keskustaa. Tuntia myöhemmin 100 torttua oli jaettu itsenäisyyspäiväkorttien kera. Toivottavasti   onnistuimme ilahduttamaan monia ihmisiä. Samalla saatiin hyvää harjoitusta ihmisten kohtaamisesta ja kohteliaasta käytöksestä.

torstai 23. marraskuuta 2017

Torttutalkoot

Huomenna perjantaina 3.-6. luokkalaiset toivottavat kemiöläisille hyvää itsenäisyyspäivää jakamalla 100 joulutorttua ja korttia.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Yläkoulun saaristosähly

Tänään oli yläkoulun joukkueiden vuoro mitata tasoaan sählyturnauksessa. Tytöt pärjäsivät hiukan paremmin ja taistelivat pronssipelissä. Poikien turnaus päättyi sijoille 7-8.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Oppilaskunnan halloween-juhla

Tässä pukukisan kolme parasta ja viitoset kunniamaininnan saaneena (koko luokka pukeutunut).
Lisäksi leikittiin lännen nopeinta ja peiliä.



maanantai 2. lokakuuta 2017

Elämyksellistä uskontoa

Tänään luokkien 1-4 uskontotunnilla järjestettiin ihan oikea kastejuhla. Oppilaat olivat saaneet jokainen oman roolin: äidin, isän, kummin, mummin, isosiskon, serkun jne. Pappimme Maria Saarijoutsi oli mukana toteuttamassa juhlaa ja saimme kokea yhdessä lämpimän hetken, kun Aino Maria kastettiin. Oli tunnelmallinen tilaisuus, kiitos juhlaväelle!

perjantai 29. syyskuuta 2017

Kodin ja koulun päivä (lk. 1-2)



Kodin ja koulun päivä (yläkoulu)

Oppilaat suorittivat erilaisia rastitehtäviä koulussa ja metsässä. Ohjelmassa oli mm. Nokialaisten heitto, marjojen poimintaa sekä Suomi 100-teeman mukaisesti mahdollisimman innovatiivinen Suomen lippu.


Kodin ja koulun päivä (lk. 3-6)

Starttasimme heti aamulla kohti laavua, jossa jakaannuimme eri rasteille. Sillä välin uusi kouluvaari ja -mummi grillasivat makkarat koko porukalle. Päivän teemana olleen kuvauskilpailun satoa nähdään alkuviikosta.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Turvallisuuskoulutusta

Kakkosluokkalaiset saivat tänään turvallisuuskoulutusta aiheista Miten ja milloin soitetaan hätänumeroon, miten toimitaan tulipalon syttyessä ja miten tarkistetaan kodin palovaroittimien toiminta. Läksyäkin tuli ja toivottavasti jokainen oppi tärkeitä asioita. Kouluttajana oli palotarkastaja Irma Vekurinmäki Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta. Kyseinen koulutus pyritään pitämään kaikissa Suomen kakkosluokissa. 

perjantai 22. syyskuuta 2017

Tukarit koulutuksessa

Koulumme tukioppilaat osallistuivat kaksipäiväiseen MLL:n tukioppilaskoulutukseen yhdessä Sauvon tukioppilaiden kanssa. Videolla tukioppilaat tutustuvat toisiinsa 30 sekunnin "pikatreffeillä".

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Yläkoulun liikuntapäivä

Ajoittaisesta vesisateesta huolimatta yläkoulun liikuntapäivä saatiin vietyä kunnialla läpi. Luokkien 7-9 oppilaat oli myös jaettu kolmeen kuuden hengen sekajoukkueeseen, jotka kisailivat futiksessa ja koriksessa. Muut kisailivat erilaisilla kiertopisteillä.

Oppilaskunnan liikuntapäivä

Oppilaskunta järjesti alakoululaisille liikunta-aamupäivän, jossa oppilaat pelasivat sählyä ja jalkapalloa sekä osallistuivat erilaisiin kiertopisteisiin.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Vieras Japanista

Japanilainen vieras koululla. Hän opetti Tuiki Tuiki tähtösen japaniksi koko alakerran väelle ja numerot kolmenelosille.


perjantai 15. syyskuuta 2017

Leikkitunti

Perjantaina 1.-6. -luokkalaiset opettivat toisilleen leikkejä. Oli Mustikkaleikki, Etanaleikki sekä sienet ja tornit. Touhua riitti. Näitä leikkejä voi jatkossa leikkiä välituntisin pienemmälläkin porukalla.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Yleisurheilukisoissa mitalisade



Aamu valkeni kirkkaana ja ilmassa oli odottava tunnelma. Kilpailijat olivat valmistautuneet huolella ja uhkuivat itseluottamusta. Alusta asti oli selvää, että Keskuskoulun urheilijat olisivat tänään kovassa iskussa.



Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin mitalien määrä olikin melkoinen.





maanantai 11. syyskuuta 2017

Yu-kisat

Keskiviikkona kisaillaan yleisurheilussa koulujen välillä. Tänään oli viimeistelyharjoitukset kisapaikalla. Keppi lensi mallikkaasti.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mustikkamuffinsseja

Kakkosluokkalaiset leipoivat perjantaina aamupäivällä mustikkamuffinsseja. Mustikat oli yhdessä poimittu luonnonpäivän kunniaksi tehdyllä metsäretkellä. Ruuan jälkeen päästiin nauttimaan herkkuja yhdessä ekaluokkalaisten kanssa. Ykköset olivat kattaneet kauniin ravintolan plaseerauskortteineen. Lopuksi vielä laulettiin yhdessä ystävyys- ja elonkorjuuteemaisia lauluja.


maanantai 4. syyskuuta 2017

Saariston kalastuspäivä

Ysiluokkalaiset osallistuivat saariston kalastuspäivään Paraisilla 1.9.2017. Ohjelmassa oli mm. melontaa, veneajelua, ongintaa sekä tietoa kaloista ja ammateista.


perjantai 1. syyskuuta 2017

Alkuopetuksen liikuntapäivä Amospuistossa

Päivä oli täynnä liikunnan riemua, kun 1.-2. luokan oppilaat osallistuivat liikuntatoimen järjestämään liikuntapäivään Amospuistossa.