ilmakuva

ilmakuva

perjantai 29. syyskuuta 2017

Kodin ja koulun päivä (lk. 1-2)



Kodin ja koulun päivä (yläkoulu)

Oppilaat suorittivat erilaisia rastitehtäviä koulussa ja metsässä. Ohjelmassa oli mm. Nokialaisten heitto, marjojen poimintaa sekä Suomi 100-teeman mukaisesti mahdollisimman innovatiivinen Suomen lippu.


Kodin ja koulun päivä (lk. 3-6)

Starttasimme heti aamulla kohti laavua, jossa jakaannuimme eri rasteille. Sillä välin uusi kouluvaari ja -mummi grillasivat makkarat koko porukalle. Päivän teemana olleen kuvauskilpailun satoa nähdään alkuviikosta.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Turvallisuuskoulutusta

Kakkosluokkalaiset saivat tänään turvallisuuskoulutusta aiheista Miten ja milloin soitetaan hätänumeroon, miten toimitaan tulipalon syttyessä ja miten tarkistetaan kodin palovaroittimien toiminta. Läksyäkin tuli ja toivottavasti jokainen oppi tärkeitä asioita. Kouluttajana oli palotarkastaja Irma Vekurinmäki Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta. Kyseinen koulutus pyritään pitämään kaikissa Suomen kakkosluokissa. 

perjantai 22. syyskuuta 2017

Tukarit koulutuksessa

Koulumme tukioppilaat osallistuivat kaksipäiväiseen MLL:n tukioppilaskoulutukseen yhdessä Sauvon tukioppilaiden kanssa. Videolla tukioppilaat tutustuvat toisiinsa 30 sekunnin "pikatreffeillä".

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Yläkoulun liikuntapäivä

Ajoittaisesta vesisateesta huolimatta yläkoulun liikuntapäivä saatiin vietyä kunnialla läpi. Luokkien 7-9 oppilaat oli myös jaettu kolmeen kuuden hengen sekajoukkueeseen, jotka kisailivat futiksessa ja koriksessa. Muut kisailivat erilaisilla kiertopisteillä.

Oppilaskunnan liikuntapäivä

Oppilaskunta järjesti alakoululaisille liikunta-aamupäivän, jossa oppilaat pelasivat sählyä ja jalkapalloa sekä osallistuivat erilaisiin kiertopisteisiin.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Vieras Japanista

Japanilainen vieras koululla. Hän opetti Tuiki Tuiki tähtösen japaniksi koko alakerran väelle ja numerot kolmenelosille.


perjantai 15. syyskuuta 2017

Leikkitunti

Perjantaina 1.-6. -luokkalaiset opettivat toisilleen leikkejä. Oli Mustikkaleikki, Etanaleikki sekä sienet ja tornit. Touhua riitti. Näitä leikkejä voi jatkossa leikkiä välituntisin pienemmälläkin porukalla.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Yleisurheilukisoissa mitalisade



Aamu valkeni kirkkaana ja ilmassa oli odottava tunnelma. Kilpailijat olivat valmistautuneet huolella ja uhkuivat itseluottamusta. Alusta asti oli selvää, että Keskuskoulun urheilijat olisivat tänään kovassa iskussa.



Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin mitalien määrä olikin melkoinen.





maanantai 11. syyskuuta 2017

Yu-kisat

Keskiviikkona kisaillaan yleisurheilussa koulujen välillä. Tänään oli viimeistelyharjoitukset kisapaikalla. Keppi lensi mallikkaasti.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mustikkamuffinsseja

Kakkosluokkalaiset leipoivat perjantaina aamupäivällä mustikkamuffinsseja. Mustikat oli yhdessä poimittu luonnonpäivän kunniaksi tehdyllä metsäretkellä. Ruuan jälkeen päästiin nauttimaan herkkuja yhdessä ekaluokkalaisten kanssa. Ykköset olivat kattaneet kauniin ravintolan plaseerauskortteineen. Lopuksi vielä laulettiin yhdessä ystävyys- ja elonkorjuuteemaisia lauluja.


maanantai 4. syyskuuta 2017

Saariston kalastuspäivä

Ysiluokkalaiset osallistuivat saariston kalastuspäivään Paraisilla 1.9.2017. Ohjelmassa oli mm. melontaa, veneajelua, ongintaa sekä tietoa kaloista ja ammateista.


perjantai 1. syyskuuta 2017

Alkuopetuksen liikuntapäivä Amospuistossa

Päivä oli täynnä liikunnan riemua, kun 1.-2. luokan oppilaat osallistuivat liikuntatoimen järjestämään liikuntapäivään Amospuistossa.





Yläkoulu on aloittanut kirjojen lukemisen

Yläkoulun oppilaat ovat käyneet tällä viikolla kirjastossa lainaamassa lukukirjat. 7.-luokkalaiset valitsivat 1800-luvusta kertovia kirjoja tai vapaavalintaisia kirjoja. 8. luokka sai valita itseään kiinnostavan nuortenkirjan. 9. luokka valitsi äidinkielen ja yhteiskuntaopin yhteiseen projektiin kirjan, joka käsittelee suomalaista yhteiskuntaa Suomi 100 -teeman mukaisesti.
Kiitokset kirjastolle yhteistyöstä!

Kuvissa ysit nauttivat lukemisesta evakkotilassa Baanassa.