ilmakuva

ilmakuva

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Taidekioski

Koululla vierailee useamman kerran tämän syksyn aikana Taidekioski. Yksi luokka kerrallaan saa tunnin ajan opastusta taiteen tekemiseen. Lisäksi pitkällä välitunnilla on mahdollisuus tutustua taidepajan ohjelmaan. Tänään tehtiin mm. vanhoista vaatteista uusia asusteita. Vain oma mielikuvitus oli rajana.




Heijastimia alakoululaisille

Alakoulun oppilaat saivat tänään lahjan. Jokainen 1-2-luokkalainen sai omakseen heijastinliivin ja 3-6-luokkalainen sai heijastinnauhan. Lahjoittajina toimivat Mehiläinen Oy, Laineputki Oy ja Salminen Mäki Oy. Kiitokset lahjoituksesta. Aamunavauksen yhteydessä kokoonnuimme saliin ja taskulamppujen avulla demonstroimme oppilaille hieman heijastimen merkitystä. Sovimme myös yhdessä, että jokaisella on aamuisin nämä heijastimet yllään ja näin osaltaan takaamme lapsille turvallisuutta koulutiellä.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Ekatokaluokkien Metsäpäivä

Tänään alkuopetus pääsi viettämään mukavaa ja aurinkoista päivää metsässä yhdessä koko saaren kaikkien eka- ja tokaluokkalaisten kanssa. Kiersimme metsässä pisteillä, joita kaikki aikuiset olivat meille keksineet. Päivä oli suunniteltu kielitietoisesti, ja saimmekin harjoitella käytännössä ruotsia ja suomea, tutustua ikätovereihin toisissa saaren kouluissa ja nauttia eväistä. Matkalla bongasimme myös esimerkiksi ankkoja!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Vaatteita

Kuva alakoulun naulakolta perjantaina koulupäivän päätteeksi. Jos on vaatteita hukassa, niin täältä löytyy. Lisää on käytävän pöydällä. 

torstai 13. syyskuuta 2018

Yleisurheilukilpailut

Tänään oli taas ohjelmassa alakoulun yleisurheilukisat. Osallistujamäärään nähden menestys oli huikeaa.




perjantai 7. syyskuuta 2018

Valinnaisliikunta melomassa

Valinnaisliikunta teki perjantaina retken Taalintehtaan Masuunijärvelle, jossa tutustuimme melontaan.




Söderlångvikin museo

5. ja 6. luokka kävi tiistaina tutustumassa Söderlångvikin museoon osana kunnan kulttuuripolkuhanketta. Samalla pidettiin taidetyöpaja, jossa tehtiin animaatioita luonnonmateriaaleja käyttäen.